IRC-Galleria

Tarina kivistä..
Filosofian professorilla
oli
muutamia esineitä edessään
luentosalin pöydällä.
Luennon alkaessa hän otti
mitään sanomatta usean
litran lasipurkin ja
täytti
sen nyrkin kokoisilla
kivillä. Hän kysyi
opiskelijoilta oliko
purkki
täysi?

Heidän mielestään se oli.
Sitten hän otti
pussillisen
pikkukiviä, kaatoi ne
purkkiin ja ravisti
purkkia.
Pikkukivet vierivät isojen
kivien välissä oleviin
koloihin Hän kysyi taas,
oliko purkki täysi.

Nauraen opiskelijat
vastasivat että kyllä se
oli. Sitten hän otti
pussillisen hiekkaa ja
kaatoi senkin purkkiin, ja
hiekka täytti
pikkukivienkin
välit.

"No niin", sanoi
professori,
"haluan teidän ymmärtävän,
että tämä on teidän
elämänne. Isot kivet ovat
tärkeitä asioita - perhe,
elämänkumppani, terveys,
lapset. Sellaisia asioita
että vaikka kaikki muu
katoaisi niin elämänne
olisi
silti täyttä. Pikkukivet
ovat muita
merkityksellisiä
asioita kuten työ,asunto,
auto.

Hiekka on sitten kaikki
muu,
pienet asiat. Jos laitatte
hiekan ensin purkkiin, ei
ole tilaa isoille eikä
pienille kiville. Sama
pätee
elämäänne, jos käytätte
kaiken aikanne ja
energianne
pikkuasioihin, ei jää
tilaa
tärkeille asioille.

Kiinnittäkää huomionne
asioihin jotka ovat
tärkeimpiä onnellisuutenne
kannalta. Leikkikää
lastenne
kanssa. Käykää
säännöllisesti
lääkärintarkastuksessa.
Viekää kumppaninne
tanssimaan. Aina on aikaa
tehdä töitä, siivota,
järjestää kutsuja tai
korjata vesihana.
Huolehtikaa kivistä ensin
-
asioista joilla on väliä.
Kaikki muu on vain
hiekkaa."

"Ja koira rupesi tuumimaan: "Minä lähde saamelaisten rengiksi". Se muisti, miten se oli kerran käynyt saamelaisten siitassa. Ensin saamelainen oli kokoamassa eloa. Ja kun saamelainen oli kiihdyksissään siitä, ettei saa eloaan kokoon, hän karjui ja joutui riekkumaan, kirkui ja osasi lopulta haukkua kuin koira. Kun koira sen kuuli, sekin alkoi haukkua ja lähti juoksemaan saamelaista kohti, ja silloin porot säikähtivät ja juoksivat kokoon. Ja saamelainen tykästyi koiraan ja pyysi sitä alkamaan itselleen rengiksi ja hän pyysi sitä silloin vierailulle ja antoi sille lientä latkittavaksi".

Vielä tällä käynnillään koira ei rengiksi jäänyt, mutta myöhemmin, kun nälkä sitä ahdisti ja hukka oli sen toverin tappanut, se säikähti, teki päätöksensä ja juoksi kiireesti saamelaisen luo pyytäen päästä rengiksi, sillä se ei enää halunnut olla metsäneläimenä. Palkaksi sovittiin koiran pyynnöstä "lientä ja pureskeltavaa, eikä piestä saanut siitä syystä, ettei koira jaksanut enempää". Toisen tarinan mukaan koira oli aikeissa pyytää vähän parempaakin ruokaa, mutta kiireissään se kompuroi matkalla ja meni sanoissaan sekaisin. Else-Marja Aikion mukaan koira pyysi palkakseen "Mitä kokoaa tuolta loidosta kun ihmiset aterioivat. Sillä lupasi".

Vielä yhtä asiaa koira pyysi. "Kun se vanhenee eikä jaksa, se pitää hirttää eikä sitä saa tappaa muulla tavoin. Hirttämisen piti tapahtua ohuella köydellä, joka kiristyy nopeasti, jottei se joudu kitumaan. Se joka hirttää koiran siivosti ja on ollut kärsivällinen silloin, kun koira on ollut kovassa työssä ja on uupunut, se saa hyvän koiraonnen.

Koira siis rupesi saamelaisten palvelukseen ja se oli saamelaiselle hyvä asia. Jo sata vuotta sitten oli ongelma, että "nykyisin ei kukaan osaa puhua koiran kieltä, ja sen vuoksi ei ymmärretä, mitä koira kertoo. Mutta jokunen koira kyllä ymmärtää, mitä ihminen puhuu".

Ja lopuksi:
"Ja viimeisenä päivänä on koira ensimmäinen kantaja- ja sen jälkeen muut luontokappaleet, jotka ovat ihmisen käskyvallan alaisia.. Pitäisi tosiaan itse kunkin muistaa, ettei ole alamaisilleen liian ankara, olkoot ne sitten ihmisiä tai luontokappaleita".

(Lasse Tuominen, Poromiehen koira)