IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Mistä jengi nää keksii? :PSunnuntai 09.03.2008 16:03

OLEN:
(x) Laulanut suuren yleisön edessä.
( ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
( ) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
( ) Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x) Ollut jälki-istunnossa.
(x) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
( ) Käynyt laulutunneilla.
(x) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
( ) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut laivalla.
(x) Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla
( ) Rikkonut ikkunan.
(x) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
(x) Ollut Spice Girls-fani.
(x) Ollut Backstreetboys-fani.
( ) Omistanut Baby Bornin.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
( ) Syönyt homeista ruokaa.
( ) Nukahtanut elokuviin.
(x) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
(x) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
(x) Ollut morsiusneitona.
( ) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
(x) Vaihtanut vauvalle vaipan.
(x) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
(x) Muuttanut eri paikkakunnalle.
(x) Koulukiusaaja.
( ) Koulukiusattu.
( ) Luokan paras oppilas.
( ) Luokan huonoin oppilas.
( ) Luokan lyhyin
( ) Luokan pisin
(x) Opettajan silmätikku.
( ) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
(x) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
(x) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
( ) Fanittanut smurffeja.
( ) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
( ) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
(x) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
( ) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
( ) ...ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
(x) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
( ) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
( ) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( ) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
( ) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
(x) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
(x) Pettänyt parhaan kaverin.
(x) Eksynyt metsään.
( ) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
( ) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
( ) Seurannut 24-sarjaa.
(x) Täydellisiä Naisia.
(x) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
(x) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
(x) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
( ) Saanut 4 kokeesta.
(x) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( ) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( ) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:
(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
( ) 12-18
(x) vanhempi
( ) ruskeahiuksinen
(x) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
( ) joku muu
(x) lyhyt
() pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
( ) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
( ) Slipknotia
(x) U2:sta
( ) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
(x) Salkkareita (hävettävää...)
(x) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
(x) Will& Gracea
(x) Kotikatua
(x) Innoa
(x) Olet mitä syöt (Mman kanssa xD)
( ) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta

Pidät...
(x) Musiikista
(x) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
( ) Tietokonepeleistä
( ) Pimeästä
(x) Valoisasta
(x) Sisustamisesta
(x) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
( ) Hunajasta
(x) Nauramisesta
( ) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
( ) Radiosta
( ) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
( ) Scifistä
(x) Perheestä
(x) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
( ) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
(x) Nakeista
(x) Kalasta
(x) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
(x) Kävelemisestä
(x) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
( ) Japanista
( ) animesta
( ) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[x] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[ ] Ruskeat
[ ] Mustat
[x] Vaaleat
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[ ] Suorat
[ ] Luonnonkiharat
[ ] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...
[ ] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[x] Napakorun
[ ] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ] Jonkin muun

Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[ ] Punainen
[ ] Harmaa
[ ] Ruskea/beige
[ ] Valkoinen


Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[ ] Sammareita
[ ] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[x] Minihameita
[ ] Raitasukkia
[x] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[x] Vetskari paitoja
[ ] Huppareita
[x] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[x] Saapikkaat
[x] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[x] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[x] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ]Niittivöitä
[x] Kangasvöitä
[x] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[x] Huiveja
[ ] Hakaneuloja

Meikkaan
[x] Kyllä
[] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[ ] Tavis
[ ] Pissis
[] Gootti
[] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[] Punkkari
[] Rokkari
[] Erikoinen
[] Metallisti
[x] Joku muu

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[ ] ...ja häpeän tätä myöhemmin syvästi
[x] Olen tunkenut sormet kurkkuun oksentaakseni (en oo koskaan onnistunu kuitenkaan)
[ ] Olen huutanut joskus kännipäissään: "Mä oon niin leija!"
[ ] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[ ] ...ja nautin siitä syvästi
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, ja jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[ ] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuultensa homoksi, lesboksi, huoraksi tms.
[x] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[x] ...ja mietin näin samasta henkilöstä edelleen
[x] Olen liftannut
[ ] ...ja noussut epäilyttävän auton kyytiin
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[ ] Olen kokeillut huumetta neulalla
[ ] Olen jopa popsinut jotain huumetablettia!
[x] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen sammumiskunnossa tai muuten kaatokännissä olevan kaverini rahoilla
[ ] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja ihan omasta tahdostani, aiheuttaakseni pitkiä katseita, halveksuntaa vanhempien ihmisten keskuudessa tai vain osoittaakseni oman typeryyteni
[ ] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön
[x] ...tai ainakin olen haaveillut siitä

VIIMEISEN VUODEN AIKANA:
[ ] Ollut festareilla
[ ] ...ja tietenkin kännännyt siellä
[ ] ...ja sattumoisin päässäni sattui olemaan kaljapackin kuoret!
[ ] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[ ] ...ja nauranut itse selväpäisenä kuvauksilleni
[x] Pitänyt stetson-hattua päässä (ja leikkinyt cowboyta)
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[ ] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[x] pussannut samaa sukupuolta edustavan kanssa
[x] Opetellut ajamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[ ] ...ja saanut siitä joitakin vammoja
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[ ] Flirttaillut varattua
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[x] Ikävöinyt niin, että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[ ] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[x] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] ...ja jopa pitänyt sitä päälläni
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut @!#$ kaupan myyjälle


MINULLA ON/MINÄ OLEN:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Yli 10 euroa käteisenä lompakossa
[ ] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[x] Mesekeskusteluja auki
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[ ] harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] ... ja hän on poika
[] ...ei, vaan tyttö
[x] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[ ] Pyörtynyt
[ ] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[x] suunnitelmia ensi viikonlopulle

olikovähäntylsäätaasTiistai 20.02.2007 19:08

Nimi: Laura
Pituus: 158
Kengännumero: 37
Hiustenväri: epämääränen vaalee
Silmienväri: siniharmaa
Lävityksiä: napa, korvat
Tatuoinnit: ei

VIIMEISIN
Kappale, jota kuuntelit viimeksi: emmuista. radioo
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: Vitun Pompadour-tanssin musiikki xD
Henkilö, jolle soitit: Mama
Henkilö, joka soitti sinulle: Mama
Tv-show, jonka katsoit: Vaimot vaihtoon :P
Henkilö, jota ajattelit: Minä

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: puolueeton
Itsemurha: vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: puolesta
Saippuasarjat: puolesta

SUOSIKKI-
Karkki: Salmiakki
Sarjakuva/piirroselokuva: Nemo
Viikonpäivä: sunnuntai, unta palloon
Inhokkipäiväsi: torstai
Kukka: ruusu
Koru: sormus ;)

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Arimo
Näki sinun itkevän: Arimo? Dunno.
Sai sinut itkemään: Dunno.
Oli kanssasi elokuvissa: Arimo
Huusi sinulle: Emmuista
Lähetti sinulle sähköpostia: Hullusta Kukosta joku ravintolapäällikkö

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: MONTA kertaa
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: en
Pitänyt jonkun salaisuuden: juu
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: en
Ollut esiintymislavalla: monesti
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: olen

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: joo :)
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? Kaks.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? Luotettavuus.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: noup
Mitä kieliä osaat?: suomi, ranska, enkku, ruotsi ja saksaa alkeet
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: sänky, Iitun antama taulu ja vaatekaappi
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Jalat
Kamalin tunne maailmassa: Oksennustauti
Ketä rakastat: Arimoa, kavereita ja perhettä
Ketä kaipaat: Arimoa

SINÄ
Lempinimet: Late, Lyyris, Lyyramamma, Lyrde, Lateksi....
Nimesi alkukirjaimet: LR
Kuinka vanhalta näytät?: 5v.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 60v.
Silmälasit/piilolinssit: Omistan molemmat
Onko sinulla lemmikkejä?: Veli
Mikä saa sinut noloksi: en kerro
Mikä saa sinut onnelliseksi: shoppailu
Mikä huolestuttaa sinua?: ilmastonmuutos :D

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: kukapa ei ois
Halunnut karata: oon
Tupakoinut: en (raukkamaista)

[Ei aihetta]Tiistai 17.10.2006 20:23

OLEN:
[x] Tyttö
[ ] Poika
[ ] Homo
[ ] Lesbo
[ ] Bi
[ ] Hauska
[x] Kaveri
[x] Sisko
[ ] Veli
[ ] Äiti
[ ] Isä
[x] Serkku
[x] Pikkuserkku
[x] Onnellinen
[ ] Surullinen
[ ] Brunette
[x] Blondi
[ ] Punapää
[x] Jokin muu (no kai mä jotain muutakin olen?)


SYÖN:
[x] Lihaa
[x] Kanaa
[x] Kalaa
[x] kasviksia
[x] Vihanneksia
[x] Hedelmiä
[x] Juustoa
[x] jogurttia
[x] Muita maitotuotteita

JUON:
[x] Kahvia
[x] Teetä
[x] Kaakaota
[x] Maitoa
[x] Mehua
[x] Kraana vettä
[x] Limsaa
[x] Pullotettua vettä

HALUAN:
[ ] Poikaystävän
[ ] Tyttöystävän
[x] Rahaa
[x] Karkkia
[x] Suklaata
[ ] Töitä (opiskelun jälkeen...ja miksei vaikka nytki...rahaahan siitä saa)

MINULLA ON:
[ ] Lävistys
[x] Lävistyksiä
[x] Rahaa
[ ] Suklaata
[x] Karkkia
[x] Perhe
[x] Kaveri
[x] Kavereita
[x] Sukulaisia
[x] Veli/veljiä
[ ] Sisko/siskoja
[x] Mummo/mummoja
[x] Pappa/pappoja
[ ] Jokin vakava sairaus
[x] Fobia/fobioita
[ ] Rankkaa
[x] Ihanaa
[ ] Lyhyet hiukset
[x] Pitkät hiukset
[x] Poikaystävä
[ ] Tyttöystävä
[ ] Ystävä
[x] Ystäviä

OLEN:
[x] Käynyt huussissa
[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[ ] Käynyt Amerikassa
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Omistanut syyliä?
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Varastanut
[x] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yön
[ ] Rikkonut ikkunan
[ ] Stripannut
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[x] Pessyt vauvan pyllyä
[ ] Ollut päivän syömättä mitään
[x] Ajanut traktorilla
[x] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[x] Syönyt kynsiä
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[ ] Käyttänyt mikroshortseja
[x] Rikkonut lupaustasi
[ ] Ollut moottoripyörän kyydissä
[ ] Soittanut seksilinjalle
[x] Haukkunut hoppareita
[ x] Soittanut bassoa
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[ ] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[ ] Koskenut sähkölankaan
[x] Nielaissut jääpalaa
[ ] Tippunut ponin selästä
[ ] Tippunut hevosen selästä
[x] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt 1 viestin mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Ollut alaikäisenä baarissa
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Nostanut lippua salkoon
[ ] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[x] Matkustanut peräkontissa
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[x] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Karannut kotoa
[x] Tilannut Mix-lehteä (hävettää tunnustaa)
[ ] Saanut 4 kokeesta
[x] Käynyt eduskuntatalossa
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[ ] Ihaillut gootteja
[ ] Ollut puolukassa
[x] Rakastunut
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää.
[ ] Seisonut hevosen selässä
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Tuntenut mielisairaan
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukun Linnanmäellä
[x] Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[ ] Itkenyt itseni uneen
[x] Tykännyt The Rasmuksesesta ( sillonku se viel oli pelkkä Rasmus)
[ ] Käynyt psykiatrilla
[ ] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[x] Ollut alipainoinen
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[x] Laihduttanut
[x] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Käyttänyt henkseleitä (pienenä)
[ ] Fanittanut RAW:ta
[x] Ostanut e-pilllereitä
[ ] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Ollut tuhkarokossa
[x] Tehnyt heräteostoksia (AINA)
[x] Uinut avannossa
[x] Käynyt Lontoossa
[ ] Mennyt vahingossa väärään junaan
[X] Katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] Nukkunut veneessä
[x] Tehnyt runoa
[x] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[ ] Ollut kirpparilla myymässä
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[ ] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Matkustanut pummilla
[x] Lukenut Raamattua
[ ] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] Ollut yksin leffassa
[ ] Ollut kielikurssilla
[ ] harrastanut nyrkkeilyä
[x] Kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] Voittanut arvonnassa
[ ] Pyörtynyt (
[ ] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] Lukenut dekkaria
[ ] Menettänyt läheisen ihmisen
[x] Käyttänyt minihametta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin (ala- ja ylä-asteen matikan kokeet)
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Ollut katsomassa oopperaa
[ ]Harrastanut näyttelemistä
[ ] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Neulonut lapasia
[ ] Katsonut Stand by me leffan
[x] Eksynyt
[x] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[ ] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[x] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Ollut ambulanssin kyydissä
[ ] Ollut poliisiautossa
[ ] Omistanut lemmikkieläintä
[x] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut jossain bändissä
[ ] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa
[ ] Nukahtanut koulussa tunnille
[ ] Saanut aivotärähdystä
[ ] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] Maalannut taulua
[ ] Ollut yli kuukauden pois kotoa

FaktaaPerjantai 24.03.2006 19:29

Nimi: Laura
Pituus: 160
Kengännumero: 38
Hiustenväri: Blondattu
Silmienväri: sininen
Lävityksiä: napa ja korvat
Tatuoinnit: -

VIIMEISIN
Kappale, jota kuuntelit viimeksi: Hmm.. Leevi and the Leavings ~ Tikapuut taivaaseen
Kappale, joka on juuttunut päähäsi: Call on meeeeeee
Henkilö, jolle soitit: Iskä
Henkilö, joka soitti sinulle: Arimo
Tv-show, jonka katsoit: hmm.. salkkareita kaks minuuttia
Henkilö, jota ajattelit: Amilo<3

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: mite vaa
Itsemurha: jyrkästi vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: Siit vaa jos tuntuu hyvältä
Saippuasarjat: puolesta :D

SUOSIKKI-
Karkki: Salmiakki
Sarjakuva/piirroselokuva: Nemoa etsimässä
Viikonpäivä: perjantai
Inhokkipäiväsi: maanantai
Kukka: Ruusu
Koru: napakoru minkä sain Arimolta

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Minä
Näki sinun itkevän: Arimo
Sai sinut itkemään: no Arimo :D
Oli kanssasi elokuvissa: Arimo
Huusi sinulle: hm.. varmaa mun mutsi
Lähetti sinulle sähköpostia: hm... emmie muista

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: monta kertaa
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: en.. :P
Pitänyt jonkun salaisuuden: olen
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: oon :P
Ollut esiintymislavalla: monesti
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: ehkä kerran elämässäni kaks sekuntia toivoin

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: Kyllä
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? max kaks
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? rehellisyys

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: neij
Mitä kieliä osaat?: suomi, svenska, english, francais ja deutsch
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: sänky
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: maha
Kamalin tunne maailmassa: oksennustauti xD
Ketä rakastat: Arimoa ja mun ystäviä
Ketä kaipaat: Arskaa

SINÄ
Lempinimet: Lyyris, Lyyramamma, Late, Lyrde, Lääärä...
Nimesi alkukirjaimet: LR
Kuinka vanhalta näytät?: 100
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 60
Silmälasit/piilolinssit: kakkulat kulee nenällä
Onko sinulla lemmikkejä?: Pikkuveli joka on apina
Mikä saa sinut noloksi: kaikki nolo
Mikä saa sinut onnelliseksi: pienet yllätykset :)
Mikä huolestuttaa sinua?: ilmansaasteet ja kolmas maailmansota

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: jup
Halunnut karata: oon
Tupakoinut: en



Ööh, vastauksia juttuihin... :DKeskiviikko 15.02.2006 22:18

Vastaa kysymyksiin ja laita viidelle.

ENSIMMÄINEN...
1. paras ystävä: Ööh... Ihanku muistaisin... Kunnon paras ystävä ehottomasti Iitu :)
2. suudelma: don't want to think about it
3. lemmikki: kaloja xD
4. rakkaus: Amilo<3
5. harrastus: futista ekalla kaks kuukautta x)

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: never done this *punastuu*
2. Joit alkoholia: mikä lasketaan? :D
3. Ajoit autolla: Traktoria muutama vuos sitten
4. Soitit: pianoa äsken
5. Nauroit: tänään taisin xD
6. Kuuntelit musiikkia: pari minuuttia sitten
7. Itkit: no, kyynelehdin muutama päivä sitten, viimeks itkeny vuolaasti joskus... kuukaus sitten

OLETKO KOSKAAN...
1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? mmmm :P Arimo...
2. ollut pidätettynä? en ellei Cittarin pelottavaa vartijaa lasketa pidättäjäks xD
3. uinut alastomana? oon... vuosia sitten
4. ollut TV:ssä? valitettavasti juu buusterissa xD
5. Harkinnut itsemurhaa? En kai sillee tositarkotuksella
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? tosiaankin
7. Pelännyt? tod

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset? diplomi-insinööri tai sit kauppakorkeesta joksu bossiks
2. paras ystäväsi? Iitu<3
3. sinulla on päälläsi? farkut, I<3Me paita ja sukat + alusvaatteet

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...

1.koulussa istuin miiliksen tunnilla nannen kaa xD
2.söin pullaa
3.soitin pianoo
4.tehny läksyt
5.lukenu ikean mainoksen :D

« Uudemmat - Vanhemmat »