IRC-Galleria

Tuhertaja

Tuhertaja

Kalle; Tuhertaja @ Quakenet

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Huomasin tuossa muutama viikko taaksepäin tällaisen kirjoittamismahdollisuuden, eli tämä on ensimmäinen kirjoitukseni. Tulen kirjoittamaan muutamasta päivästä kuukaudessa, jos vain suinkin ehdin / jaksan. Aloitan kirjoitusurani eilisestä päivästä.

Kun aamulla heräsin, tiesin, että päivästä tulisi pitkä. Olihan minun mentävä Turkuun bussilla katsomaan Inter – HJK ottelua ja tultava vielä ottelun jälkeen takaisin samana iltana. Onneksi minulla oli seuraava päivä työstä vapaata, niin ei tarvinnut yhtään stressata mahdollisesta krapulasta seuraavana aamuna.
Nousin sängystä aamulla noin kello 10 aikaan erittäin hyvin nukutun yön jälkeen. Laitoin muutaman edelliskerralta jääneen lonkeron jääkaappiin viilentymään ja odottamaan iltapäivää. Kävin tekemässä runsaan aamupalan ja siirryin lukemaan Forza HJK:n keskusteluforumia, sekä Futisforumia. Jälkimmäisestä sain päivän ensimmäiset naurut kun huomasin, että jotkut aloittelevat forumistit olivat erehdyksessä avanneet linkin, jossa luvattiin erään naisjulkkiksen tissikuvia, mutta todellisuudessa ainoa kuva, joka sivuilla oli olikin Mika Niemisen pyyhkeen alta vilahtava pippeli. Niin väsynyttä, mutta aina yhtä huvittavaa. Forumeille spämmäillessä menikin taas muutama tunti hyvin nopeasti ja piti alkaa valmistautumaan illan koitosta varten. Noin klo 13 korkkasin päivän ensimmäisen juoman ja siitä noin tunti eteenpäin olinkin jo menossa kohti Töölöä ja pussikaljoittelua Väiskin kanssa ennen bussin lähtöä. Matka ei alkanut mitenkään loisteliaasti kun missasin niin bussin kuin junankin ja junassa lonkkua juodessani konduktööri takavarikoi lähes täyden pulloni, koska junassa ei saa juoda alkoholia. Ei näköjään edes typötyhjässä...
Pasilassa törmäsin sattumalta puhelimeen puhuvaan Suskiin, mutta en ehtinyt jäädä juttelemaan, joten vauhdista huudettu ”Moi” jäi ainoaksi kontaktiksi kyseisellä hetkellä. Loppujen lopuksi pääsin Töölöön puolisen tuntia ennen bussin lähtöä, mutta Väinämöisen ollessa myöhässä, emme ehtineet pussikaljalle vaan jouduimme varastojen täydennyksen jälkeen tyytymään bussissa juopotteluun. Valitettavasti bussin CD-soitin ei toiminut, mutta kaikeksi onneksi minulla oli mukana täyteen ladattu MP3-soitin King Diamondin, Judas Priestin, Dion, Cradle of Filthin ja muutaman muun bändin biisejä täynnä. Kyllä kelpasi toisella kuulokkeella kuunnella musaa ja seurustella samalla muiden bussimatkaajien kanssa siideriä ja lonkkua siemaillen. Niinhän matkalla taas kävi, että vaikka olin omasta mielestäni täyttänyt juomavarastoni kohtalaisen runsaasti, niin juomat eivät riittäneet edes Turkuun asti. Päätin jättää yhden kuitenkin paluumatkalle ja juoda muutaman tuopin ennen ottelua ja puoliajalla.
Turkuun saavuimme parikymmentä minuuttia ennen peliä, kävimme tervehtimässä toisella bussilla tulleita ja siirryimme vähitellen kohti katsomoa. Peli päättyi HJK:n 0-1 voittoon ja tunnelma oli ottelun jälkeen erittäin helpottunut vaikeasti alkaneen kauden jälkeen. Bussin lähdettyä jano oli jo melkoinen ja kaikeksi onneksi ehdimme läheiselle Nesteelle ennen kuin kello oli 21, joten ehdimme hyvin täyttää juomavarastomme. Sovimme, että Väiski hakee juomat ja itse ostan Hesburgerista meille ruuat mukaan. Bussiin päästyäni huomasin, että Väiski oli ostanut meille kahdelle korin kaljaa paluumatkaa varten. Yllättäen siitä jäi kohtalaisen monta pulloa juomatta... Helsinkiä lähestyessämme meidät pyydettiin Petelle jatkoille, mutta olin itse sen verran heikossa kunnossa, että mielessä pyöri ajatus omasta sängystä, jonne loppujenlopuksi pääsin noin 1.20. Aamulla olo taas sen mukainen, että edellisenä päivänä tuli jotain otettua... Eipä tässä sen kummempia, kesälomaan viikko aikaa ja seuraava vierasmatka onkin vasta 1.6 Vaasaan, joten voimia ehtii hyvin kerätä kyseistä kohtalaisen pitkää ja todennäköisesti erittäin rankkaa reissua varten. Hollantiin pitäisi myös lähteä Antin ja broidin kanssa kesäkuun toisena viikonloppuna katsomaan King Diamondia ja kahviloihin paikallisia kahveja maistelemaan, mutta se ei ole vielä ihan 100% varmaa, koska Sauna open air festari on Tampereella samana viikonloppuna ja sinne myös haluaisin mennä..
« Uudemmat - Vanhemmat »