IRC-Galleria

Se oli hieno viikonloppu :|

Koko ikäni olen syyllistänyt itseäni siitä, että vanhempani eivät pidä minusta. Aina ollaan valittamassa jostakin, teen aina kaiken väärin. Tai ainakin silloin, kun vaivaudun jotain tekemään.

Hoksasin tänään aivan yllättäen, että vika ei välttämättä ole minussa. Joo, uskokaa tai älkää, kerrankin olen tuota mieltä, mikä ei varmaankaan tule toistumaan kovinkaan useasti. Muistakaa siis tämä historiallinen hetki.

Ajatusten paljoudesta sekaisin olevaan päähäni ilmestyi yksi ajatus lisää. Entä jos vika ei olekaan minussa, vaan heissä? Ei, en nyt tarkoita lainkaan syyllistää äitiäni ja isääni. Tarkoitan vain sitä, että he asettavat odotukset aivan liian korkealle. Niin korkealle, etten ylety niihin, vaikka kuinka kurkottaisin tai kiipeäisin tikkaille yltääkseni.

Vanhemmuuden kuvitellaan olevan palkitsevaa ja onnellista. Noh, onhan se jo jonkinlainen palkinto, että synnytyssalilla vihdoin pääsee eroon raskausmahan aiheuttamista selkäkivuista ja hormonien aiheuttamista mielialan muutoksista ja eriskummallisista mielihaluista. Ja puolisokin voi vihdoin huokaista helpotuksesta, kun ei tarvitse sietää raskaana olevan akan ailahteluja. Tosin tuolla palkinnolla on varjopuolensakin: yhdeksänkuukautisen tuskan jälkeen, veren ja huudon saattelemana nainen puskee jalkojensa välistä lapsen. Lapsen, josta saa taakan loppuelämäkseen.

Tuohon kersaan kohdistetaankin sitten suunnattoman paljon eritasoisia vaatimuksia. Mukulalta odotetaan suorastaan ihmeitä, onhan se oma kultamussukka ja paljon parempi, kuin muiden lapset. Samalla pilataan oma elämä stressaamalla rakkauden hedelmästään - lapsen elämästä puhumattakaan.

Itse voin rehellisesti myöntää, että vanhempani ovat pilanneet elämäni. Jatkuva natsihallinto kotona sekä liian korkealle asetetut odotukset kalvavat minua. En ole aikoihin kyennyt suoriutumaan vanhempieni minulle asettamista odotuksista. En ole edes mennyt sieltä missä aita on matalin, enkä sieltäkään, missä aitaa ei ole ollenkaan - en ole enää edes yrittänyt, koska tiedän, etten kykene täyttämään osakseni saamiani vaatimuksia.

Ja jottei menisi liian yksipuoliseksi, olen itsekin pilannut vanhempieni elämän. En tosin niinkään tarkoituksellisesti. Jo lapsen syntymä riittää pilaamaan rakastavaisten elämän. Enää ei ollakaan lempiväisiä, vaan ollaan perhe: lasta hoitava äiti, töissä paskapalkalla raatava isä ja paskova ja itkevä mukula. Siitä on harmonia ja onni kaukana. Varsinkin, kun viidentoista vuoden kuluttua pikku kullanmurun syntymästä paljastuu, että tämä onkin vain saamaton ihminen, joka tekee kaiken aina väärin - silloin harvoin, kun ylipäätään tekee mitään.

Huomenna ajattelin skarpata. Teen läksyt ja menen lenkille. Voisin myös suunnitella jotakin mukavaa äitienpäiväksi, vain pyytääkseni anteeksi sitä, että olen suuri virhe. Ja että edes joskus toimisin niin, kuin minun toivotaan.

Koulupsykologin mukaan olen vallan älykäs ja fiksu tapaus.

Erään opettajan mukaan taas olen pukeutunut niin sievästi ja kaikki ulkonäössäni sointuu yhteen.

Vituttaa, koska mulle valehdellaan.

Luulevat vielä, että uskoisin moista potaskaa.

Paikkakunnallamme on sivukyliltä ja naapurikunnista järjestetty ylä- ja alakoulun oppilaille sekä lukio-opiskelijoille ilmainen kyyditys kouluun. Kuitenkin tämän palvelun taso on suoraan sanottuna ala-arvoista. Milloin linja-autot sammuvat matkalle, milloin ne on unohdettu lähettää ja milloin niissä on jotakin muita "pikkuvikoja".

Tänä aamuna linja-auto saapui kotini lähellä olevalle pysäkintapaiselle sentään ajoissa, mistä olen erittäin tyytyväinen. Kuitenkin autoon päästyäni yllätyin suuresti: bussissa oli kylmempää, kuin ulkona! Ja selvisihän se syykin melko pian, linjurin ovi ei nimittäin mennyt kiinni.

Matelimme siinä sitten rikkinäisellä ovella varustetun bussin kyydissä 15 kilometrin matkan koululle lähes 45 minuutin aikana. Varokaa vaan, kuskit, ettei tule ylinopeussakkoja tuollaisella paahtamisella! Ymmärrän kyllä, että ei tuossa kunnossa olevalla onnikalla voi sen nopeampaa ajaa, mutta miksi helvetissä pitää pistää epäkuntoinen linja-auto liikenteeseen, vaikka liikennöintifirmalla olisi monia muita, huomattavasti paremmassa kunnossa olevia ajokkeja, jotka eivät takuulla kaikki olleet liikenteessä.

Tämänkertainen kuskimme ei ollut edes niin kekseliäs, että olisi tajunnut sitoa köydellä oven kiinni, niinkuin eräs toinen saman firman linja-autonkuljettaja, vaan ajellakörötteli ovi auki samaan aikaan, kun linja-auton sisällä puhalsi vähintäänkin arktiselta myrskyltä tuntuva tuuli. Onhan se mukava herätä raikkaan viileään tuuleen, mutta juuri tätä en odottanut.

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun bussimme on epäkunnossa tai muuten palvelussa on tosiaankin valittamisen varaa. Olen nyt puoli vuotta käyttänyt näitä kunnan tarjoamia koulukyytejä, ja sinä aikana linja-auton ovi on ainakin kahdesti ollut rikki niin, ettei mene kiinni, kerran hajaalla niin, ettei auennut kuin väkivalloin, linjurit ovat sammuneet kesken matkaa tai olleet aikataulustaan myöhässä pari tuntia tai parhaimmillaan ne on unohdettu lähettää ajamaan jokapäiväistä reittiään.

Suurkiitokset siis Aaro E. Mäkelä Oylle näistä mieleenpainuvista ja jännittävistä bussimatkoista, joiden aikana saa aina pelätä, pääseekö ehjänä perille, ja jos pääsee, kuinka paljon on myöhässä.

Aloin aikani kuluksi selaamaan Coca-Colan nettisivuja ja lukemaan tietoja erilaisista kyseisen yhtiön valmistamista tuotteista.

"Coca-Cola zero on kehitetty erityisesti miehille, joista kuluttajatutkimusten mukaan suuri osa ei ole vielä löytänyt mieleistään kevytjuomaa. Kuluttajatutkimuksissa miehet kertovat, että he haluavat nauttia aidosta Coca-Cola –mausta, niinpä vain kolmannes miehistä juo kevytjuomia. Zero on kevyt ja sokeriton mutta maistuu silti Coca-Cola’lle enemmän kuin mikään muu juoma koskaan aiemmin. ”Äijäkolaksi” kutsuttu Coca-Cola zero erottuu muista juomista myös vahvan maskuliinisella olemuksellaan."

"Sprite Zerossa on aimo annos asennetta ja se onkin vastustamaton vaihtoehto itsevarmoille, omasta elämästään päättäville janoisille ihmisille. Ja mikä olennaisinta, Sprite Zero on tehokas ja nautinnollinen tapa sammuttaa jano."

Miksi juomat pitää tällä tavalla osoittaa tietynlaisille ihmisille? Entä jos ei kuulu mihinkään kohderyhmään, pitääkö sitten tyytyä juomaan vain vettä?

Itse en ainakaan ole mies, enkä myöskään itsevarma, ja joskus tuntuu, etten niin kovin paljoa omasta elämästänikään päätä. Mitä itsestään epävarmojen, sosiaalisesti surkeiden ja muiden ei-niin-positiiviselta vaikuttavien ihmisten kuuluu juoda?

Ehdotankin siis, että jokin virvoitusjuomatehdas tarttuisi tähän bisnesideaan ja valmistaisi juomia, jotka olisi suunniteltu junteille, idiooteille, introverteille ja muille ihmisryhmille, jolle Coca-Colan valikoimasta ei tunnu löytyvän omaa vaihtoehtoa. Miettikää nyt, miten kauniilta kuulostaisi kuvaus: "Tässä juomassa ei ole mitään erikoista, etkä erotu millään tapaa joukosta juodessasi tätä. Itsetuntosi ei täydy siis olla korkealla, sillä juoma on suunniteltu itseään vihaaville syrjäytyjille".

Mutta ai niin, mutta kaljahan on jo keksitty. Onneksi se sopii kaikille.



Hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti!

Ps. Jos juotte, juokaa nyt edes itsenne hengiltä. Kiitos.

Kyseiset lyriikat varmaankin kertovat kaiken. Ja elleivät kerro, pitää kenties selventää.

Viime yönä ahdisti aivan suunnattoman paljon. Makasin vain sängyssäni puhelimen kanssa ja seurasin nettikeskustelua, jossa mut haukuttiin ymmärrykseltään viisivuotiaan tasolla olevaksi angstiteiniksi, joka ei välitä muista, ja jolle pääasia on, että saa valittaa omasta elämästään. Okei, pitäähän tämä jokseenkin paikkaansa, mutta kuitenkin uskoisin, etten sentään viidenvanhan tasolla ole ymmärrykseltäni. Tai ainakin toivoisin niin.

Aloin siinä sitten ahdistuneena skypettämään poikaystäväni kanssa, ja miten kävikään? Erottiin päätähuimaavan kolmen päivän seurustelun jälkeen, ihan vain siksi, koska minua vitutti suunnattomasti tuon kirjoitusvirheet ja olin aivan varma, ettei se minua jaksaisi katsella, kun nähtäisiin kasvotusten. Noh, nyt ei ainakaan täydy pelätä sitä, mitä eniten pelkään: että tulen jätetyksi.

Jätä ensin, jotta sinua ei voida jättää.

Eihän näin saisi edes tehdä toiselle.

Satuin englannintunnilla lusmuilemaan ja tarkistamaan viimeisimmät uutiset Ilta-Sanomien ja sitten vielä Iltalehden nettisivuilta. Samaa kuraa kuin aina ennenkin, tosin Anu Saagimin geishakuulista ei ole enää puhuttu, vaikka se niin mukava ja tärkeä aihe olikin. Ainakin kun olisin samanaikaisesti halunnut lukea jonkin oikeasti tärkeän uutisen, tosin en muista enää sen aihetta, sillä Saagimin alapään lihasten treenaaminen sai pääni aivan sekaisin.

Justin Bieberin keikka. "Miksi teinit kirkuvat nyt laumoissa? Kyse ei ole mielenterveyden häiriöstä". Näin ainakin väitetään. Tosin mielestäni Bieberin kuuntelemiseen ja fanittamiseen tarvitaan melko vaikea mielenterveyden häiriö, ja jos mikäli sinulla sellaista ei jo entuudestaan ole, tulee se aiheuttamaan sinulle sellaisen. Tai sitten tämä on nyt niiden normaalien ihmisten - joihin itse en omasta mielestäni lukeudu - musiikkia.

Asiaan palatakseni, eräs uutinen aiheutti vieläkin suurempaa vitutusta, kuin Justin Bieber, Anu Saagimin geishakuulat sekä nykyisen median sensaatiohakuisuus yhteensä. Kyseessä ei ole se että uusissa viiden euron seteleissä lukee venäjäksi, tai oikeammin kyrillisin aakkosin, pari sanaa. Tämänkertaisen vitutukseni syy on rakas poliitikko-ihmisperseemme Timo Soini.

Onneksi homoliittojen vastustajilla on nyt Jumalan sanan lisäksi toinenkin hyvä perustelukeino. Nythän voi auktoriteettiperustelunaan käyttää Jumalan lisäksi myös Timo Soinin sanaa, joka on vähintäänkin yhtä merkityksellinen ja painava kuin Jumalan sana, jonka painoarvo on yksi minimalistisimmista, jonka tiedän.

Enemmän tai vähemmän sujuvasti Soini blogitekstissään vaihtaa aiheen turkiseläimistä homoseksuaaleihin aivan kuin nuo kaksi asiaa olisivat verrattavissa toisiinsa. Tosiasiassahan niitä ei missään tapauksessa voi verrata, sillä turkistarhaus on täysin hyväksyttävää ja homous on maailman suurin synti.

"En suostu käyttämään avioliittoa muissa yhteyksissä. Homoseksuaalisuus on yksi asia. Avioliitto on toinen asia. Samaan virkkeeseen ne eivät kuulu. Enkä niitä samassa lauseessa käytä."

Ymmärrän vallan hyvin, että homoseksuaalisuus ja avioliitto eivät ole sama asia. Eiväthän heteroseksuaalisuus ja avioliittokaan ole sama asia. Kuitenkin, mitä järkeä on erotella samaa sukupuolta oleville pareille rekisteröity parisuhde, kun taas eri sukupuolta olevat parit pääsevät avioliittoon? Ensinnäkin, jo termi "rekisteröity parisuhde" on mielestäni äärimmäisen loukkaava. Autot rekisteröidään. Hevoset rekisteröidään. Toiminimet rekisteröidään. Ja ilmeisesti parisuhteetkin. Onneksi nämä kaikki ovat täysin toisiinsa rinnastettavia asioita.

Jokin aika sitten keskustelin arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa tasa-arvoisesta avioliittolaista, sillä kyseinen henkilö sattui olemaan koulullamme vierailulla. Jotenkin en vain voi ymmärtää kyseisen henkilön mielipiteitä. Hyvä puoli oli se, että homoseksuaaleille hänen mielestään pitäisi antaa samat oikeudet kuin heteropareille, mutta miksi helvetissä silti kyseinen henkilö kannattaa, että homoseksuaaliset parit pääsevät vain rekisteröityyn parisuhteeseen? Luulisi, että jos kerran samat oikeudetkin pitäisi olla, niin kyllä sitten voitaisi kyseisestä liitosta käyttää samaa nimitystä.

Ei sillä, itse en avioliittoon haluaisi, ainakaan kirkossa, vaikka nykyinen kumppanini onkin miespuolinen. En ajatellut mennä avioliittoon ennen, kuin tämä oikeus suodaan myös samaa sukupuolta oleville pareille. Meni siinä sitten kuinka kauan tahansa.

Postaamista jälleen kerran.

Kyseessä siis aloitteleva ja vielä vakinaista muotoaan etsivä lifestyle-bloggero, jonka kirjoittaja on mm. kissamummo, kahvikatti, härkä ja kaikenturhan taltijoita, räpätäti ja räteistä ja rievuista kiinnostunut vaatetusalan opiskelija.