IRC-Galleria

Tott

Tott

Onko romanttista olla etana?

80 Snes-peliä pelattuna.Keskiviikko 25.11.2009 01:23



En jaksanut joka kerta kun pelasin uuden pelin läpi päivittää tänne, joten pistän useamman kerralla. Kuten näkyy olen pelannut viimeaikoina paljon Snes-pelejä. Myönnän, että suurin osa on pelattu emulaattorilla Wiin kautta, ja save stateja on kulutettu. Osa peleistä on hankala luokitella läpi mennyiksi, mutta esimerkiksi Mario's Early Yearsien (-__-) kohdalla kunhan kävi kaiken läpi luokittelin sen läpimennyksi.

Kokoelmasta puuttuu muutamia pelejä kuten Battletoads in Battlemaniac mutten laske niitä mukaan, koska en ole pelannut lopparille asti.

Pitäisiköhän jatkaa taas Nes-peleistä, joita olen pelannut 51? Vai mega drivesta, jolla hädin tuskin 20 olen tahkonut läpi? Todennäköisesti jatkan silti Snes-linjalla. :O

Kävin VirossaKeskiviikko 21.10.2009 03:15

Perjantai-lauantai välisen ajan. Mutta tärkeämpiin asioihin. Tässäkö voi nyt boldata tekstiä? MMMMMMMMMMMMMMM????

Black Jack 21 -sarja katsottu!Maanantai 28.09.2009 04:14

Kun tavallinen Black Jack anime alkoi käydä tylsäksi, päätin kurkata tätä ja innostuin siitä huomattavasti enemmän. Nyt oli enemmän Tezukan henkeä mukana. Mieluusti mangana seuraisin, muttei ole toistaiseksi löytynyt mistään (enkä ole paljoa etsinytkään), joten anime kelpaa enemmän kuin hyvin. Ja saattaa olla ihan anime only juonikin, koska muutama mangasta lukemani tapahtuma oli sijoitettu sarjan keskelle.

Todella herkullinen kokeilkaa edes kurkata hui! Välillä turhan ennalta-arvattava, muttei se niin paljoa haittaa.

Street Fighter 2 yö.Sunnuntai 20.09.2009 05:33

Pelasin kaiken kaikkiaan neljä eri Street Fighter 2:sta super nintendolla.

- Super Street Fighter 2: The New Challengers
- Street Fighter 2: The Worlld Warriors
- Street Fighter 2 Turbo
- Street Fighter Alpha 2

Ryulla kerran läpi jokainen. Turbo oli ehdottomasti vaikein, mutta kyllä world warriorsistakin löytyi haastetta, ainakin M. Bisonista. HYI! Alphassa tuntui selvästi, että oli helpompi vaikeustaso, mutten jaksanut enää säätää peliä uudestaan läpi pari astetta vaikeampana.

Vaikkei viimeaikoina ole paljoa tullut päiväkirjamerkintöjä pelailuistani tehtyä, on tullut melko paljon pelailtua. Pistän joskus listaa tarkemmin.
Ilmeisesti kyseisellä linjauksella ei ole paljoakaan tekemistä graafisen suunnittelun kanssa, jos kerran alan opiskelija ei edes pääse sinne. Ihan eri asioita arvostetaan kuin mitä opetettiin. Eli ei välttämättä niin kiinnostava vaihtoehto ollutkaan. No, menen sitten Orivedelle sarjiskoulutukseen ettei välivuotta tule. Pikiä en saa ottaa opiskelija-asuntoon, mutta viikko opiskelujen alkamisesta (ensi viikolla) vapautuu kahden kilometrin päästä opistosta asunto, jonne pääsen. Hinta on kyllä vähän suolainen, mutta pidänkin enemmän suolaisesta kuin makeasta. Ja asuntotuki on paljon suurempi niin kyllä luulis pärjäävän. Tosin olen todella kaukana opiskelijakavereista sitten. Jos niitä saan. Voi tosin olla, että asunto jonka tulen saamaan on hiljaisempi kun ei ole mahdollisesti viikollakin bilettäviä ikätovereita. Pääasia kuitenkin on, että Pikikin pääsee loppujen lopuksi tulemaan. :)
Olisin voinut tyytyä normal tasoon, mutta oli sen verran helppo voitto, että päätin kokeilla hardia. Vaati hahmokohtaista tietämystä ja taktikointia. En kokeillut muita paitsi Donatelloa, mutta enköhän normalilla kaikilla hahmoilla melko nopeasti selviäisi. Donatellon spesiaalihyökkäys oli tosin mielestäni paras, joten siitä luopuminen voisi tuoda aluksi haastetta enemmän.
Tällä kertaa vuorossa oli yllä olevat neljä peliä. Kaikki melko lyhyitä, Joe & Mac ehdottomasti lyhyin. A Boy and his Blob oli lempparini noista. Siitä tosin löytyi muutamia rasittavia piirteitä kuten helppo kuoleminen. Peli on silti todella lyhyt jos tietää mitä tekee, joten kaipa sen voi sallia. Silver Surferissa sen sijaan yhdestä osumasta kuoleminen oli pidemmän päälle ärsyttävää. Onneksi osumia tuli silti saatua harvoin. Journey to Silius oli todella haastava, mutta tulipahan sekin pelattua. Taustamusat oli todella herkulliset NAM!

Turtles ja Batman NESillä läpi!Sunnuntai 16.08.2009 01:45

Taas kerran 8-bittistä munaa. Batman oli aiemmin Jokeria vaille läpi.
Omasta mielestä meni paremmin kuin viimeksi, mutta esseekysymyksiin vastasin aika sekavasti, johtuen lähes unettomasta yöstä liiallisen kuumuuden takia. Tehtävät oli kaikki samat kuin viimekerrallakin, joten oli pieni mitätön etulyöntiasema. Meitä oli 16 ja vapaista paikoista ei ole tietoa montako niitä on. Pakko olla useampi kuin kaksi kun kerran valintakokeet oli pakko uudestaan järjestää. Toinen mahdollisuus on, että lifestyle muotoilijoita puuttui niin paljon, että päättivät pistää kaikki muotoilulinjat valintakokeisiin kun kerran niillekin piti järjestää. Ja onhan niillä sentäs viimeistä tehtävää lukuunottamatta kaikki samoja.
Jupsis löpsis. Huomenna (tai siis tänään) meen kaverille ja sieltä tiistaina täydennyshakukokeisiin.